tiistai 5. toukokuuta 2015

HuPan hallituksen kokouksen päätöksiä koskien ensi vuotta

HuPan hallitus kokousti ja teki päätöksiä koskien tulevaa vuotta. Tässä koonti tärkeimmistä:

1) Salibandyvuoro pidetään edelleen Jämsän lukion tiloissa ensi vuonnakin (kaupunki on nostanut salivuokran hintaa 12€:oon tunnilta). Sulkapallovuoro laitetaan jäihin vähäisen kävijämäärän vuoksi. Kiipeilyvuoro pidetään samassa paikassa samaan aikaan.

2) Innokkaita vastuunkantajia ja vaikuttajia kaivattaisiin HuPan hallitukseen.

3) Ilmoittautumisjärjestelmä muuttuu: Jäseneksi toimintaan ilmoittaudutaan aina kesällä heinäkuun loppuun mennessä. Toki otamme kesken kaudenkin porukkaa mukaan, mutta jos suurin osa ilmoittautuisi tuohon aikaan. Ilmoittautuminen tapahtuu lähettämällä sähköpostia HuPan puheenjohtajalle. Sähköpostissa ilmotetaan omat yhteystiedot ja mihin lajiin haluaa osallistua. Nämä tiedot sitten kerätään jäsenrekisteriin. Tiedot pysyvät jäsenrekisterissä koko vuoden (ellei osallistuja eroa kesken kauden). Rekisteri tyhjennetään aina kesällä. Tällä pyritään minimoimaan ns. haamujäsenet. Jäseniltä toivomme tämän rekisterin ylläpitämiseen vastuun kantamista: kun toimintaan tulee uusia ihmisiä kokeilemaan, niin heille kerrottaisiin, miten tämä homma toimii (edes sen verran, että annetaan linkki näille sivuille).

4)Salibandyvuoron maksu muuttuu kiinteäksi, ja se maksetaan aina kauden alkaessa. Tähän on useampi syy: Vanha maksujärjestelmä ei ole  ollut enää toimiva, vaan monien maksut ovat jääneet aina vähän roikkumaan. Samoin tällainen järjestelmä on selkeämpi, ja sitouttaa jäseniä paremmin toimintaan.  Jäsenmaksu tulee olemaan vähän enemmän kuin pelkkä salivuoron kustannus olisi. Tämä siksi, että tuolla ylimmääräisellä osalla HuPa hankkii vuorolleen sählypalloja, peliliivejä, kylmäpusseja yms kuluvaa tavaraa. Tällä hetkellä yhden kauden hinnaksi on kaavailtu 20€/hlö, mutta hinta tarkistetaan aina heinäkuun lopun paikkeilla, kun salivuorojen hinnat ja kävijöiden määrät ovat selvillä.


maanantai 4. toukokuuta 2015

Kausien syksy 2015 - kevät2016 vakivuorot haettu!

Hoho!
Taas meinasi vakivuorojen hakuaika yllättää, mutta helposti ehdittiin. Ensi vuodeksi Jämsän HuPa ry:lle anottiin hallituksen päätöksen mukaisesti kahta vuoroa: Salibandyvuoro Jämsän lukion liikuntahalliin (ensisijaiseti maanantaille klo 16.30-18), sekä kiipeilyvuoro Vitikkalan kiipeilyseinälle (ensisijaisesti perjantaille klo 16-17).

Jäämme mielenkiinnolla odottomaan päätöksiä.